Tourille! Wou. Siinä tiivistettynä viimeisen kolmen viikon
tunnelmat Marokosta.
Sunnuntaina kolmen aikaan iltapäivällä puttasin parin sisään
30cm päästä, ja samalla varmistin itselleni täyden kortin Ladies European
Tourille, maanosan korkeimmalle kiertueelle.
Sen jälkeen kaikki tapahtui vähän kuin usvassa. Tuloskortin
tarkistus, rookieiden lyhyt info tulevasta, paljon onnitteluja ja halauksia,
puheluita Suomeen, viralliset kuvat ja paluu hotellille. Hotellin aulassa
istuttiin Henrikssonin Lindan kanssa ja katsottiin toisiamme hölmistyneinä – me
tehtiin se!
Mutta otetaanpa vähän takapakkia. Reissu mystiseen Marokkoon
alkoi jo joulukuun alussa esikarsinnasta Rabatista. Pääkaupunki Rabat oli
ahdas, täynnä liikennettä ja likainen, mutta golfkenttä hieno. Kuulemistani
kauhutarinoista huolimatta paikalliset järjestelyt ja yhteydet toimivat
kohtalaisesti, mutta kulttuuri eroaa paljon omastamme.
Kisaan starttasi viisi suomalaista, ja kaikki pääsimme
upeasti läpi finaaliin. Royal Dar Es Salamin kenttä oli yksi vaikeimmista ikinä
pelaamistani, mikä näkyi myös tulostasossa. Pitkiä ja vain reilun 10 metrin
levyisiä väyliä reunusti paksu bermudaruoho, josta puhtaan osuman saaminen oli
haastavaa. Itselleni poikkeuksellisesti olinkin hankaluuksissa tiiltä lyödessä,
mutta pelasin kohtuullisesti ja pääsin heittämällä läpi finaaliin. Ensimmäinen
askel check!
Caddiena toimi viikon ajan menestyksekkäästi Annika Nykänen,
joka joutui kuitenkin palaamaan Suomeen esikarsinnan jälkeen. Tuttu ihminen
vieressä karisti pois pahimmat alkujännitykset, joten sain hyvän ja rennon
startin reissulle. Välillä riittää, että saa puhua lyöntien välissä ihan mistä
tahansa muusta kuin golfista. Kokonaisuutena pelaaminen oli kuitenkin hyvää, ja
tiesin että pienillä viilauksilla tulokset paranisivat entisestään. En ollut
huolestunut, sillä rangella kaikki toimi ja oli vain ajan kysymys milloin
palaset natsaisivat kentälläkin.
Samanahin kenttää ympäröivät Atlas-vuoret. |
Finaali alkoi muutaman välipäivän jälkeen Marrakechissa. Olin
ollut kuumeinen koko mennen viikon, joten välipäivät menivät pitkälti
lepäillessä. Apteekista lisäksi rohtoja, niin sai pelattua harkkarundit
molemmilla kentillä, Samanahilla ja Al Maadenilla. Näin pitkissä kisoissa levon
määrä korostuu entisestään terveenäkin, ja on tärkeä ladata akkuja aina kun
voi. Lupa ottaa päikkärit näin aikuisenakin!
Heti oli selvää, että vastus kovenisi huomattavasti
esikarsinnasta. Finaaliin selvisi esikarsinnoista ja LET:in rahalistan perusteella
120 pelaajaa, joista 72r jälkeen jatkaisi 60. Viidennen kierroksen jälkeen
täyden kortin saisi 30 parasta.
Ilta ennen ensimmäistä kierrosta epävarmuus alkoi hiipiä
takaraivooni. Sairastelu ja vähäinen treeni saivat miettimään valmiutta – mitenköhän pärjään ilman caddieta. Näitä
epävarmuuden hetkiä varten kirjoitin neljä teesiä ennen reissua.
1. Mikään ei häiritse minua.
2. Osaan ja pystyn.
3. Rennosti.
4. Rohkeasti.
Harkkapäivinä olin vilkuillut muita pelaajia ja bongannut
nimekkäimpiä, melkein kuin laskien ketkä saisivat kortin. Tästä nöyristelystä
itselleni ärsyyntyneenä lisäsin vielä yhden teesin.
5. Minä kuulun tänne.
Näitä sitten toistelin itselleni päättäväisesti kentällä aina
kun ajatukseni harhautuivat epäolennaiseen tai aloin epäillä itseäni. Hyvä vire
löytyi ja peli kulki, eivätkä huonot lyönnit vaikuttaneet rentouteen tai
mielentilaan. Sijoitus pysyi kokoajan top10, ja katsoin vain eteenpäin jahdaten
kärkeä. Parempi tähdätä korkealle kuin sijalle 30.
Kolme ja puoli kierrosta tätä tyyneyttä kesti, kunnes
neljäntenä päivänä missasin lyhyen putin ysin griinillä. Siitä hartioihin jäi
tärinä päälle, joka ei hävinnyt oikein kunnolla rundin jälkeenkään, vaikka
miten vakuuttelin itselleni. Viimeiseen päivään lähdesttäessä olin tilanteessa
-4, joten tiesin
peruskierroksen riittävän korttiin helposti.
Rentous oli kuitenkin muuttunut yliyrittämiseksi. Putit
eivät uponneet millään läheltäkään ja huomasin jännittäväni ensimmäistä kertaa
koko viikolla tai oikeastaan reissun aikana. Veressä oli niin paljon
adrenaliinia, että löin pari lähestymistä ilmassa griinin yli. Bogeja tuli
tasaiseen tahtiin, kuusi kahteentoista reikään vaikken tehnyt isoja virheitä.
Griinin jälkeen näin tulostaulun, ja rajan olevan +2 – oma tulokseni sillä
hetkellä.
Hetken muistan ajatelleeni, että vajaan kortinkin saaminen
olisi ok. Onneksi tajusin välittömästi raivostua itselleni. Jumalauta – kuusi
väylää pelaamatta nainen, ei tässä aleta tyytymään vähempään! Jokin voima
sisältä vielä löytyi nousemaan sillasta, ehkä se kuuluisa suomalainen sisu. Väylille
14-16 löin lähestymiset metriin, ja upotin niistä kaksi birdietä. Sitten pystyikin
taas hengittämään, ja loppu on historiaa.
En pysty sanoin kuvaamaan miltä nyt tuntuu, ei kai tätä
vielä oikein käsitäkään. Mahtava aloittaa ammattilaisura LET:iltä, mikä on
ollut unelmani. Itselleni tärkeää oli myös henkinen nousu tähän astisen elämäni
jännittävimmässä tilanteessa, mikä antaa paljon uskoa tulevaisuuteen.
Tiedostan, että nyt työnteko vasta alkaakin, mutta haluan
hetken nauttia tästä saavutuksesta. Sitten takaisin suunnittelupöydän ääreen ja
piirtämään suuntaviivat kaudelle 2015 virallisena rookiena LET:illä. Kiertueella
on ensi vuonna ennätysmäärä suomalaisia – kuusi täydellä kategorialla ja kaksi
vajaalla! Kyllä me naiset osataan J
Kiitos vielä meidän Suomi-porukalle reissusta! Samoin iso
kiitos kotijoukoille ja kaikille sosiaalisessa mediassa mukana eläneille.
Kaikki viestit olen lukenut kiitollisena, ja hymyillyt jokaisen kohdalla. Nyt haluan vain kotiin palautumaan ja vähän juhlistamaankin.
”Liian paljon hyvvee on ihanoo.”
Ihanaa Joulua ja Uutta Vuotta 2015!