Kuva

Kuva

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Treeniä, treeniä ja treeniä

Time flies when you’re having fun! Kohta pari viikkoa Espanjassa takana ensimmäistä virallista työmatkaa. Viimeinen ilta meneillään ja näin pakkaamisen lomassa on hyvä summata reissua. Aamulla herätys pärähtää klo 4.30 ja lähdetään kohti kuulemma lumista Suomea.

Ensimmäinen viikko treenattiin kolmestaan Fuengirolan lähellä Lauro Golfissa. Mukana matkassa siis kollegat Sanna Nuutinen ja Oona Vartiainen, jotka molemmat pelaavat kanssani saman LET-karsinnan Marokossa joulukuussa. Ollaan tunnettu jo vuosia ja maajoukkueaikoina jaettu monesti huonetta, joten ilman käsirysyä sujui nytkin yhteiselo.
Asuttiin niin sanotusti pääkallopaikalla, eli asuntomme oli vajaan wedgen päässä klubitalolta. Isossa kaksiossa oli kuitenkin vain yksi makuuhuone ja jotenkin minä, siro 180-senttinen, ja porukan vanhin vedin lyhimmän tikun ja jouduin olohuoneen vuodesohvalle.

Kämpässä asumisen hyviä puolia oli ehdottomasti oma keittiö. Tehtiin itse kaikki ruuat ja jaettiin suosikkireseptejä. Hitiksi nousivat simppelit banaaniletut, jotka taltuttivat pahimpaa makean nälkää iltaisin. Netti ei toiminut kuin klubilla, joten kentältä tulon jälkeen piti keksiä muuta tekemistä kuin some-surffailua.
Ratkaisu löytyi olohuoneen nurkasta - videot! Saatiin ne vielä päällekin vanhasta muistista, ja Frendien ensimmäiset jaksot pyörivät taustalla iltapuuhastelun lomassa. Tunnelma oli kuin Vain elämää-tyyppisessä leirikoulussa, mutta laulut tuli onneksi Spotifysta. Sanna tykkäsi juttutuokioistamme niin paljon, että uhkasi vastaisuudessa vetää nettipiuhan irti jokaisesta hotellista.

Päivät kuluivat luonnollisesti golfkentällä. Kaikkea ei kannata tai ehdikään harjoitella samana päivänä, joten jaoin päivät teemoihin - wedget, keskiraudat, draivi, putti jne. Yhtenä päivänä ehti vähän kerrata eilistä teemaa, treenata uutta ja aloittaa lyhyesti seuraavaan päivään valmistautumisen.
Pelaamaan mentiin joko heti aamukahdeksalta auringon noustessa tai viimeisenä iltapäivällä, jotta peli sujuisi nopeiten. Itse pelaan aina tulosta ja lisäksi extrapalloa reikään asti. Esimerkiksi wedgejen kertaus onnistui hyvin lyömällä joka väylällä toinen pallo 50-90 metristä.

Kaikki meistä kolmesta treenasi omia juttujaan, mutta mahdollisuuksien mukaan oltiin aina porukassa. Oltiin tavallaan yksin yhdessä, ja tauoilla pystyi vaihtamaan ajatuksia. Itse jumiudun helposti hiomaan tekniikkaa harjoitusalueelle, mutta kavereiden kanssa kentällä lähtemisen kynnys on pienempi. Pelaamista kun kehittää nimenomaan pelinomainen harjoittelu.
Golfin lisäksi piti tietysti huoltaa urheilijan tärkeintä instrumenttia, eli kroppaa. Kuntosalia ei ollut, mutta kuminauhoilla ja oman kehon painollakin hiki virtasi. Vinkiksi myös, että 10 litran vesitonkista saa pätevät kahvakuulat.

Viikon omatoimisuuden jälkeen liityimme maajoukkueen vahvuuteen Costa Ballenaan. Itse olen leireillyt täällä vuosittain jo kymmenen vuoden ajan, joten paikka on tuttuakin tutumpi. Vaihto hotellin puhtaisiin pyyhkeisiin ja buffetiin olivat entisestään plussaa.
Ehdoton lempipaikkani Ballenassa on iso wedgegriini. Aurinko laskee taivaanrannassa Atlantille, saa yksin lyödä musiikit korvilla vastatuuleen – ei ole parempaa fiilistä. Noista hetkistä ammennan virtaa vaikeampina aikoina.

Leireillä luksusta on, että joku muu rakentaa ohjelman ja treenit valmiiksi, jolloin itse voi keskittyä vain tekemiseen. Yksin en ikinä rakentaisi viidentoista paikan lähipelitestiä ja teippaisi 5% kokoisia alueita griiniin. Yhteiset testit ja kisailu pistävät vielä lisävaihteen päälle.
Tutut koutsit ympärillä auttoivat golfin lisäksi laittamaan kuntoon korvien väliäkin. Keskustelut karsintoihin valmistautumisesta ja odotuksista antoivat paljon mietittävää. Itse laitan liikaa painoarvoa pelkälle tulokselle enkä huomioi muuta. Pakottamalla tai yliyrittämällä mikään harvoin sujuu, minkä huomasi menneellä kaudellakin.

Kahden viikon aikana oli paljon väläyksiä hyvästä pelistä, mutta huippusuoritukset jäivät uupumaan. Tänään turhautuneena rangella kävin jälleen kerran keskustelun Staffanin kanssa paksukalloisuudestani ja itselleen anteeksiantamisesta. ”Stop fighting all the time”, hän huusi. Jotain napsahti korvien välissä – pari viikkoa työstetyt asiat alkoivat sujua ja pallot löytää toistuvasti lipun juureen.

Aloin nauraa ääneen helpotuksesta.

Osaan ja pystyn kyllä, itse vaan teen asioista välillä vaikeampia kuin ne ovatkaan. Rentouden ja vahvuuksien kautta mennään, täytyy antaa itselleen mahdollisuuksia ja katsoa mihin se riittää.
Suomeen palaan loistofiiliksin. Parin päivän breikki tulee varmasti tarpeeseen kovan treenijakson jälkeen, ennen kuin alkaa viimeinen hienosäätö ennen h-hetkeä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Paita pois ja käynnistysvaikeuksia

Ammattilaisuus. Odotettu ja koko vuoden tiedossa ollut päätös, mutta silti jännitti. Lokakuussa pelasin Ranskan avoimet Pariisissa, ja viimeisen putin pudottua ohi oli amatööri- ja monen vuoden maajoukkueurani. Fanfaareja ei sen enempää näkynyt, mutta kilistettiin juhlavasti Vartiaisen Oonan kanssa Pepsi max-tölkit yhteen automatkalla lentokentälle. 


Monta vuotta sitten asetin tavoitteekseni tehdä golfista itselleni ammatin, ja nyt sitä on virallisesti pari viikkoa takana. Ei ole näkynyt paparazzeja kotioven takana tai ketään rahasäkkiä toimittamassa, joten elämä ei siinä suhteessa ole muuttunut entisestä. Hullunkurista on, että aloitin ammattini pitämällä lomaa lajista. Syynä tähän oli pienen hengähdyksen tarve tammikuussa alkaneen kisakauden jälkeen sekä Suomen sään vaihtuminen entistä talvisempaan.

Ajattelinkin hoitaa pakolliset paperiasiat pois alta, jotta voisin sitten keskittyä ”oikeisiin töihin” eli treenaamiseen ja pelaamiseen entistä suuremmalla innolla. Eli ammattilaiseksi ja firma pystyyn, how hard can it be? Luulin muiden kertomuksista tietäväni suurin piirtein mikä odottaa, mutta todellisuus oli toinen. Golfammattilaisuus toimialana ei ole kaikista tutuin saati selkein eri viranomaisille, eikä asiat menneet ihan niin kuin Strömsössä. Suurimmat synnytyskivut on toivottavasti nyt ohi, ja moni asia jo naurattaa. Keräsin tähän kootut valitukset luettavaksi.

Ensimmäisen kerran sormi meni suuhun heti alussa – kenelles ammattilaisuudesta käytännössä ilmoitetaan? Ammattilaisten kattojärjesto on PGA, mutta varmistuksen jälkeen pitikin soittaa Golfliittoon Wikströmin Mikalle. Rasti Golfboxiin ja uudistettu status facebookiin niin johan alkoi onnitteluja sadella. No turning back now!


Seuraavaksi firma, omassa tapauksessani toiminimen perustaminen. ”Tosi helppoa, täytät vaan yhden lomakkeen”, minulle kerrottiin. Halusin kuitenkin uusyritysneuvontaan, jotta joku minua fiksumpi ihminen selittäisi asiat juurta jaksaen. Täällä Helsingissä ei pariin viikkoon ollut aikoja lainkaan vapaana enkä kokenut hyötyväni liikeidean hiomisesta yhteisissä koulutuksissa, joten lähdin kotikonnuille Kuopioon. Siellä pääsinkin neuvontaan, muttei auttanut savolainen lupsakkuuskaan homman hoitamisessa.

Aluksi neuvoja oli huolissaan pitääkö verottaja golfia ammattina lainkaan kun eihän se ole oikein urheiluakaan.  Tästä selvittiin, kun selitin lähettäväni vaikka SM-mitalini verotoimistoon todistusaineistoksi. Alustavaa budjettia laskiessa seuraava huolenaihe oli kulut. Mutta nimenomaan se, tuleeko niitä tarpeeksi. ”Ettei vaan jää sitten liikaa verotettavaa…” Taisi mennä siinä kohtaa Marika ja Mikko sekaisin.

Kaikkiaan jokaisesta tapaamisesta tuntui heräävän enemmän kysymyksiä kuin löytyvän vastauksia - alvista ja YEL:istä puhumattakaan.. Mutta pienten hermoromahdusten, monen puhelinsoiton ja vertaistuen avulla asiat saatiin tähän pisteeseen. Onneksi kännykästä löytyy monta saman jo kokenutta! Kiitos ja anteeksi kaikille auttaneille, etenkin Noora Tammiselle!Tulevien sukupolvien hermoromahduksilta välttyäksemme ehdotankin, että PGA tekisi oppaan aloitteleville ammattilaisille. Sellainen keltakantinen ”Turning pro for dummies”-opas, johon listattaisiin mitä tarvitaan ja kehen ottaa yhteyttä. Voin antaa oman naamani kanteen dummyn paikalle.

Toisaalta kaiken paperinpyörittelyn ja suunnittelun jälkeen en muista nauttineeni treenaamisesta näin paljon aikoihin. Jotain hyvääkin siis!

Ensimmäiset viikot tiivistettynä: Paljon uutta ja vielä enemmän asioita, joita en osannut kuvitellakaan ottaa huomioon. Fiilis on haikea, mutta toisaalta helpottunut – suunta on vain eteenpäin. Stressaa, jännittää ja vähän pelottaakin. On varma ja samalla epävarma olo. Varmuus päätöksestä, epävarmuus tulevaisuudesta. Juuri epävarmuuden ja ennen kaikkea epätietouden sietämisessä tulee itselle olemaan kasvunpaikka jatkossa. Kaiken keskellä löysin sitaatin, joka antaa uskoa tulevaan tuntemattomaan.


 ”When nothing is sure, everything is possible.” –Margaret Drabble


Tätä toistellessa on hyvä pakata laukut ja suunnata töihin. Seuraavat pari viikkoa treenaan Espanjassa ja valmistaudun joulukuun LET-karsintoihin. Ensin viikko kolmestaan Oonan ja Sannan kanssa Fugessa, sitten liitymme maajoukkueleiritykseen Costa Ballenaan viikoksi. Ensi kerralla kuulumisia reissusta!