Minä kuulun tänne

Tourille! Wou. Siinä tiivistettynä viimeisen kolmen viikon tunnelmat Marokosta.

Sunnuntaina kolmen aikaan iltapäivällä puttasin parin sisään 30cm päästä, ja samalla varmistin itselleni täyden kortin Ladies European Tourille, maanosan korkeimmalle kiertueelle.

Sen jälkeen kaikki tapahtui vähän kuin usvassa. Tuloskortin tarkistus, rookieiden lyhyt info tulevasta, paljon onnitteluja ja halauksia, puheluita Suomeen, viralliset kuvat ja paluu hotellille. Hotellin aulassa istuttiin Henrikssonin Lindan kanssa ja katsottiin toisiamme hölmistyneinä – me tehtiin se!

Mutta otetaanpa vähän takapakkia. Reissu mystiseen Marokkoon alkoi jo joulukuun alussa esikarsinnasta Rabatista. Pääkaupunki Rabat oli ahdas, täynnä liikennettä ja likainen, mutta golfkenttä hieno. Kuulemistani kauhutarinoista huolimatta paikalliset järjestelyt ja yhteydet toimivat kohtalaisesti, mutta kulttuuri eroaa paljon omastamme.

Kisaan starttasi viisi suomalaista, ja kaikki pääsimme upeasti läpi finaaliin. Royal Dar Es Salamin kenttä oli yksi vaikeimmista ikinä pelaamistani, mikä näkyi myös tulostasossa. Pitkiä ja vain reilun 10 metrin levyisiä väyliä reunusti paksu bermudaruoho, josta puhtaan osuman saaminen oli haastavaa. Itselleni poikkeuksellisesti olinkin hankaluuksissa tiiltä lyödessä, mutta pelasin kohtuullisesti ja pääsin heittämällä läpi finaaliin. Ensimmäinen askel check!

Caddiena toimi viikon ajan menestyksekkäästi Annika Nykänen, joka joutui kuitenkin palaamaan Suomeen esikarsinnan jälkeen. Tuttu ihminen vieressä karisti pois pahimmat alkujännitykset, joten sain hyvän ja rennon startin reissulle. Välillä riittää, että saa puhua lyöntien välissä ihan mistä tahansa muusta kuin golfista. Kokonaisuutena pelaaminen oli kuitenkin hyvää, ja tiesin että pienillä viilauksilla tulokset paranisivat entisestään. En ollut huolestunut, sillä rangella kaikki toimi ja oli vain ajan kysymys milloin palaset natsaisivat kentälläkin.

Samanahin kenttää ympäröivät Atlas-vuoret.

Finaali alkoi muutaman välipäivän jälkeen Marrakechissa. Olin ollut kuumeinen koko mennen viikon, joten välipäivät menivät pitkälti lepäillessä. Apteekista lisäksi rohtoja, niin sai pelattua harkkarundit molemmilla kentillä, Samanahilla ja Al Maadenilla. Näin pitkissä kisoissa levon määrä korostuu entisestään terveenäkin, ja on tärkeä ladata akkuja aina kun voi. Lupa ottaa päikkärit näin aikuisenakin!

Heti oli selvää, että vastus kovenisi huomattavasti esikarsinnasta. Finaaliin selvisi esikarsinnoista ja LET:in rahalistan perusteella 120 pelaajaa, joista 72r jälkeen jatkaisi 60. Viidennen kierroksen jälkeen täyden kortin saisi 30 parasta.

Ilta ennen ensimmäistä kierrosta epävarmuus alkoi hiipiä takaraivooni. Sairastelu ja vähäinen treeni saivat miettimään valmiutta –  mitenköhän pärjään ilman caddieta. Näitä epävarmuuden hetkiä varten kirjoitin neljä teesiä ennen reissua.

1. Mikään ei häiritse minua.

2. Osaan ja pystyn.

3. Rennosti.

4. Rohkeasti.

Harkkapäivinä olin vilkuillut muita pelaajia ja bongannut nimekkäimpiä, melkein kuin laskien ketkä saisivat kortin. Tästä nöyristelystä itselleni ärsyyntyneenä lisäsin vielä yhden teesin.

5. Minä kuulun tänne.

Näitä sitten toistelin itselleni päättäväisesti kentällä aina kun ajatukseni harhautuivat epäolennaiseen tai aloin epäillä itseäni. Hyvä vire löytyi ja peli kulki, eivätkä huonot lyönnit vaikuttaneet rentouteen tai mielentilaan. Sijoitus pysyi kokoajan top10, ja katsoin vain eteenpäin jahdaten kärkeä. Parempi tähdätä korkealle kuin sijalle 30.

Kolme ja puoli kierrosta tätä tyyneyttä kesti, kunnes neljäntenä päivänä missasin lyhyen putin ysin griinillä. Siitä hartioihin jäi tärinä päälle, joka ei hävinnyt oikein kunnolla rundin jälkeenkään, vaikka miten vakuuttelin itselleni. Viimeiseen päivään lähdesttäessä olin tilanteessa -4, joten tiesin 

peruskierroksen riittävän korttiin helposti.

Rentous oli kuitenkin muuttunut yliyrittämiseksi. Putit eivät uponneet millään läheltäkään ja huomasin jännittäväni ensimmäistä kertaa koko viikolla tai oikeastaan reissun aikana. Veressä oli niin paljon adrenaliinia, että löin pari lähestymistä ilmassa griinin yli. Bogeja tuli tasaiseen tahtiin, kuusi kahteentoista reikään vaikken tehnyt isoja virheitä. Griinin jälkeen näin tulostaulun, ja rajan olevan +2 – oma tulokseni sillä hetkellä.

Hetken muistan ajatelleeni, että vajaan kortinkin saaminen olisi ok. Onneksi tajusin välittömästi raivostua itselleni. Jumalauta – kuusi väylää pelaamatta nainen, ei tässä aleta tyytymään vähempään! Jokin voima sisältä vielä löytyi nousemaan sillasta, ehkä se kuuluisa suomalainen sisu. Väylille 14-16 löin lähestymiset metriin, ja upotin niistä kaksi birdietä. Sitten pystyikin taas hengittämään, ja loppu on historiaa.

En pysty sanoin kuvaamaan miltä nyt tuntuu, ei kai tätä vielä oikein käsitäkään. Mahtava aloittaa ammattilaisura LET:iltä, mikä on ollut unelmani. Itselleni tärkeää oli myös henkinen nousu tähän astisen elämäni jännittävimmässä tilanteessa, mikä antaa paljon uskoa tulevaisuuteen.

Tiedostan, että nyt työnteko vasta alkaakin, mutta haluan hetken nauttia tästä saavutuksesta. Sitten takaisin suunnittelupöydän ääreen ja piirtämään suuntaviivat kaudelle 2015 virallisena rookiena LET:illä. Kiertueella on ensi vuonna ennätysmäärä suomalaisia – kuusi täydellä kategorialla ja kaksi vajaalla! Kyllä me naiset osataan J

Kiitos vielä meidän Suomi-porukalle reissusta! Samoin iso kiitos kotijoukoille ja kaikille sosiaalisessa mediassa mukana eläneille. Kaikki viestit olen lukenut kiitollisena, ja hymyillyt jokaisen kohdalla. Nyt haluan vain kotiin palautumaan ja vähän juhlistamaankin.

Meillä on Savossa sanonta, joka kannattaa muistaa etenkin näin jouluna.

”Liian paljon hyvvee on ihanoo.”

Ihanaa Joulua ja Uutta Vuotta 2015!